keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Papan luona...

...äidin kanssa toissapäivänä visiteerattiin. Siellä kattojen yllä elelee mies, joka reiluun yhdeksäänkymmeneenkahteen vuoteen on elämässään ehtinyt nähdä yhtä ja toista. Olo lienee usein huterahko, mutta jostain kummasta virtaa riittää ja pappa vaikuttaa vuosi vuodelta pirteämmältä. Hän ei valita mistään ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, jossa tapahtuu hyvin vähän, mutta jota saa elää omassa hiljaisessa rytmissään, omilla ehdoillaan. Ihana mies tuo pappa.


sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Sunnuntai



Eilisen tulppaaniostokset ja Marimekon uutuuskuosi serveteissä. Kuosi muistuttaa mukavasti että kesää kohden mennään.


Sininen hetki eiliseltä kauppareissulta.


Pyhäpäivä hiljentymässä iltaa kohden. Vain astianpesukone myllää hiljaisessa talossa. Täti kävi kahvilla ja kyläilimme siskon luona. Nyt lähtivät lapset äidilleen. Mies lähti jo aamuvarhaisella työmaalle. Kohta lähden minäkin. Mummolaan nimittäin.

lauantai 24. tammikuuta 2009

On hanget korkeat nietokset...


...vaikka joulu, joulu meni jo! Lunta on pukannut lisää ja lisää, vaikka kevättä kohti jo mennään. Lumityöt tekevät kunnolle terää, mutta kehtuuttavat silti. Nyt viikonloppu vapaalla. Aika arkinen, mutta silti ihan mukava lauantai. Kotipuuhia ja ulkoilua. Kaukaisista maista ja lämmöstä haaveilua. Haaveilusta huolimatta olisi suunnattava lähikauppaan hakemaan pöperöä pöytään. Toivon saavani sieltä myös kauniin kimpun tulppaaneja.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Yhtä juhlaa


Miehen synttäriviikonloppu. Vieraita. Kukkia. Kakkuja; valkosuklaata ja mustikka-juustoa. Lihapataa. Savulohta. Valvomista aamuun. Pelejä ja naurua. Tänään ravintolalounas ja elokuva. Huomenna töihin, uaah!! Siivousta, pyykkiä ja lievää väsymystä. Nyt kiiruusti sohvalle makaamaan. Morsiamen viimeinen jaksokin tulee kohta.



keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Eilen


-lounasta ja Kimbleä lasten kanssa

-siivousta ja pyykinpesua
-sähköpostia vanhalle ystävälle
-puheluita miehen siskon kanssa, miehen synttäriasioiden suunnittelua
-puheluita mummon asioissa tädin kanssa
-joulu pakettiin mummolassa
-pannukahvit iltapäivän hämyssä
-pistäytyminen äidin ja isän luona
-taiteilua auton ratissa järkyttävässä myräkässä
-auton kaivamista lumesta useaan otteeseen
-juuttuminen kiinni lumeen ja liukkauteen kahteen otteeseen
-hermojen kiristelyä em. suhteen
-lumitöitä
-sauna ja viinilasi miehen kanssa
-kainaloon nukahtaminen


maanantai 5. tammikuuta 2009

Loppiainen

Joulun aika alkaa olla ohitse tältä vuodelta. Tänään hilasin kuusen pihalle. Tai tarkemmin ottaen rangan. Neulaset varisivat matkan varrelle sisätiloihin. Uskomattomia ovat nuo piikkiset. Tunkeutuvat kenkiin, mattoihin ja lipaston laatikoihin. Kaikkialle. Ja niitä löytyy usein vielä juhannuksenakin vaikka kuinka siivoaisi. Usko meinasi loppua päivemmällä niitä imurin kanssa metsästäessä. Monet sanovat, että joulun riisumisen jälkeen koti tuntuu ankealle. Minusta tänään tuntui ihanan avaralle. Valoja jätin vielä sulostuttamaan alkuvuotta. Ja laitoin muutaman uuden jutun esille piristykseksi. Tontut saavat rauhassa odotella kaapissa taas ensi jouluun.

Mukavaa Loppiaista!

torstai 1. tammikuuta 2009

Vuoden ensimmäinen


Toivon, että vuotesi alkoi hyvin. Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! Tähtiä oppaaksi johdattamaan eteenpäin, kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan. Iloa päiviin, uskoa ihmeisiin. Enkeleitä rinnalle kulkemaan!