...äidin kanssa toissapäivänä visiteerattiin. Siellä kattojen yllä elelee mies, joka reiluun yhdeksäänkymmeneenkahteen vuoteen on elämässään ehtinyt nähdä yhtä ja toista. Olo lienee usein huterahko, mutta jostain kummasta virtaa riittää ja pappa vaikuttaa vuosi vuodelta pirteämmältä. Hän ei valita mistään ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, jossa tapahtuu hyvin vähän, mutta jota saa elää omassa hiljaisessa rytmissään, omilla ehdoillaan. Ihana mies tuo pappa.
Pyhäpäivä hiljentymässä iltaa kohden. Vain astianpesukone myllää hiljaisessa talossa. Täti kävi kahvilla ja kyläilimme siskon luona. Nyt lähtivät lapset äidilleen. Mies lähti jo aamuvarhaisella työmaalle. Kohta lähden minäkin. Mummolaan nimittäin. 
Miehen synttäriviikonloppu. Vieraita. Kukkia. Kakkuja; valkosuklaata ja mustikka-juustoa. Lihapataa. Savulohta. Valvomista aamuun. Pelejä ja naurua. Tänään ravintolalounas ja elokuva. Huomenna töihin, uaah!! Siivousta, pyykkiä ja lievää väsymystä. Nyt kiiruusti sohvalle makaamaan. Morsiamen viimeinen jaksokin tulee kohta.
Joulun aika alkaa olla ohitse tältä vuodelta. Tänään hilasin kuusen pihalle. Tai tarkemmin ottaen rangan. Neulaset varisivat matkan varrelle sisätiloihin. Uskomattomia ovat nuo piikkiset. Tunkeutuvat kenkiin, mattoihin ja lipaston laatikoihin. Kaikkialle. Ja niitä löytyy usein vielä juhannuksenakin vaikka kuinka siivoaisi. Usko meinasi loppua päivemmällä niitä imurin kanssa metsästäessä. Monet sanovat, että joulun riisumisen jälkeen koti tuntuu ankealle. Minusta tänään tuntui ihanan avaralle. Valoja jätin vielä sulostuttamaan alkuvuotta. Ja laitoin muutaman uuden jutun esille piristykseksi. Tontut saavat rauhassa odotella kaapissa taas ensi jouluun.
