maanantai 29. kesäkuuta 2009

Rengasreissu



Hetken mielijohteesta tänään. Viikonlopun serkkupippalot juhlittu pitkän kaavan mukaan alta pois. Viime yönä kunnon unet ja tänään puolenpäivän jälkeen pikaiseen kotona paikat puts. Sitten eikun menoksi. Pyysimme myös minun vanhempani mukaan. Kiva reissu oli. Ylläolevat kuvat Savonlinnan vanhan kasinon hurmaavasta pihapiiristä. Tuolla myös ruokailimme ja sapuska oli erinomaista. Alla olevat kuvat taasen Rantasalmen Porokylästä, Järvisuomen sydämestä. Aivan upean kaunis paikka myöskin. Keskiaikainen Emäntäpiika -ravintola viiniluolineen ja aitoine kallioineen oli aivan huikea. Sinne pitää joskus päästä vaikka ihan yökuntiin, majoitusvaihtoehdotkin tosi monipuolisia.




Tässä miehen jo tovi sitten menneen kihlajaispäivän kunniaksi ostamat ruusut. Paljon ei tarvinnut tällä kertaa edes muistutella. Mies on aika hyvä muistamaan tuollaiset merkkipäivät, ainakin toisinaan ;0)

Ja vielä ensimmäisen lomapäivän kunniaksi viime maanantaina hankitut vedenvihreät puikulatyynyt pitsikoristein Tokmannilta. Tiedän, että meillä on jo ennestäänkin tyynyjä vähän liikaa, mutta näitä en voinut vastustaa. Vaalanpunaiset versiot näistä jäivät hyllyyn mieltä polttelemaan. ;0)

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Keskikesän juhlaa

On viettetty oikein urakalla perheen ja ystävien parissa. On syöty, juotu ja seurusteltu. Saunottu pitkän kaavan mukaan. Mukavaa oleilua. Tänään kävi vielä pieni mies, joka oli ihan söpöin pikkupoika ikinä, pisti vähän suihkulähdettä remonttiin ja hämmenti minkä ehti, mutta sai lakusuisella lähtömuiskulla kaikki synnit anteeksi. =0) Olin aattonakin töissä, ja torstai-aamuna juoksentelimme vielä miehen kanssa pitkin kaupunkia haalimassa uusia kesäkukkia, ruokaa ja muita tykötarpeita juhannusta varten. Nämä pajukorit löytyivät Tokmannista puoleen hintaan.


Sääkukat kukkivat suihkulähteellä. Mies keksi lisätä asetelmaan myös äidin vanhan emalivadin. Saatiin myös hankittua korkeampi kartiotuija entisten pallomaisten puskien kaveriksi.
Huomenna palataan arkeen ja hyvä niin. Tulevan viikon suunnitelmissa puutarhatöitä, visiittejä mummolassa, lasten kanssa touhuamista ja viikonloppuna miehen suvun serkkujuhlat. Toivottavasti ehdin myös tavata pientä kummipoikaani. Nyt on loma. Se alkaa pikkuhiljaa piirtyä tajuntaan. Ja voi pojat että tuo ajatus tuntuukin mukavalta ;0)

perjantai 19. kesäkuuta 2009

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Viimeinen rutistus



...ennen lomaa. Tällä viikolla se alkaa. Ihan en työtilanteesta riippuen vielä tiedä minä päivänä, mutta loppuviikosta kuitenkin. Ihanaa!! On sitä odotettukin. Vielä viimeiset päivät rutistettava. Rennolla otteella vaan, osin jo lomafiiliksissä =0) Mukavaa viikkoa kaikille vihreyttä tulvillaan olevien kuvien myötä!

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kukkia kukkia


Suihkulähteellä, johon mies viritteli purotoiminnon avulla vanhan kaivonpumpun myös vettä lorisemaan.



Ruukkuruusun ostin sisälle kukkimaan miehen männäpäivinä olleiden nimipäivien kunniaksi.


Sireenit kukkivat ja tuoksuvat puutarhassa huumaavasti.


Verbena kukkii pihavajan edustalla. Tämä miehen valinta ja ostos. Tuoksuu myös ihanalle. Ja kukkii ahkerasti kun muistaa vaan nyppiä ja kastella.

Rapunposken pelargonian kaunis väritys makrolla kuvattuna.

Ruusu makroteltuna.

Sisälle virittelin ystävän ostamaan kynttilätelineeseen kasvamaan murattia.


Yövuorot on nyt selätetty ja palattu normaaliin rytmiin. Valvominen tuntui valoisina öinä melko kevyeltä ja jaksoin valvottujen öiden jälkeen hyvin pyöräillä yli kymmenen kilometrin matkan kotiin. Nukuin eilen vain muutaman tunnin toisen yön jälkeen ja jaksoin päivän touhuta ihan hyvin. Käytiin miehen kanssa hoitelemassa mummon asioita, puuhasin vähän kotitöitä ja illalla tapasin hurmaavaa pikkumiestä ja hänen äitiään lenkkeilyn merkeissä. Viimeyönä nukuinkin sitten kellon ympäri. Olen melko tyytyväinen siihen miten olen saanut tänä vuonna liikuntaa upotettua arkeen. Alkuvuonna tein paljon pitkiä lenkkejä, vesijuoksin, hiihdin ja kuljin kävellen töihinkin jonkun verran. Huhtikuusta saakka olen pyöräillyt keskimäärin sata kilometria viikossa ja lisäksi tehnyt jonkun verran kävelylenkkejä. Jotain liikuntaa päivittäin, se on ollut kantava teema tänä vuonna. =0) Rullaluistelun saralla pitää nyt loman myötä yrittää kunnostautua. Se tuo mukavaa vaihtelua edellä mainittuihin. Juoksemista olen myös suunnitellut jälleen. Pehmeässä maastossa, pururadalla polvikin voisi vähän iskuja kestää. Liikunta on minulle jonkin sortin riippuvuus, tarvitsen sitä voidakseni hyvin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. (Niinkuin imurointiakin =0)) Vielä muutama työpäivä ensi viikolla ja sitten lomalle lomps! Nyt vapaapäivästä nauttimaan ja pihapuuhailemaan =0)

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Lomaa odotellessa

On oltu töissä ja vapaalla. Lauantai-iltana, kun viimein ei enää jaksanut sataa, kävimme pitkällä kävelylenkillä luontopolulla metsän uumenissa. Ilma oli raikas useamman päivän satelun jäljiltä. Keräsimme anopille ison kimpun kieloja matkan varrelta. Sunnuntai menikin sitten pihapuuhissa. Mies leikkasi nurmea ja minä kitkin. Ihanaa kun piha on taas (hetken) hyvässä kuosissa. Kullerot kukkivat elämänsä voimissa, samoin angervopensaat ovat puhkeamassa kukkaan. Liljat ja nauhukset nostavat päätään kohinalla. Sireenit kukkivat ja vaivihkaa myös pionikaunottaret hiipivät maan uumenista. Illalla kävimme vielä pitkällä pyörälenkillä, piti laittaa hanskat käteen kun viimoi niin kovasti, ei olisi uskonut kesäkuuksi. Vielä muutamia työvuoroja olisi sinniteltävä ennen lomaa, sitten lähes kuusi viikkoa rentoilua!! Sunnuntai-illan eväänä oli kuvan salaatti täysjyväsämpylöiden kera. Ruukkusalaattia, valkosipulilla maustettuja katkarapuja, broilerin suikaleita, fetaa, oliivia, kurkkua ja tomaattia. Ohjelmana Wallanderia, jonka seurauksena valvominen meni taas aamuyölle ja maanantai-aamuna herätyskellon soidessa kuudelta olisi silmäpusseillani voinut seilata Afrikkaan. Korjasin tilannetta viime yönä nukkumalla lähestulkoon kellon ympäri. Seuraavat yöt menevätkin viran puolesta valvoskellessa. Onneksi kesäyönä valo tekee valvomisesta mukavampaa! Ja on parhautta kuunnella lintujen aamukonserttia kahvikupin kanssa auringon noustessa! (Toivotaan ettei sada =0) )

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Pieni ihme


Näin hänet tänään ensimmäisen kerran. Olin heti ihan myyty. Pieni mies. Kummipoika. Parhaan ystäväni ensimmäinen lapsi. Hän tuli maailmaan kuusi päivää sitten. Mutta on jo nyt ihan täydellinen. Kymmenen pientä sormea ja varvasta. Silmät, suu ja nykerönenä. Hiukset silkkiä ja posket samettia. Sydän sykkyrällä onnesta hänen perheensä puolesta. <3 <3

torstai 4. kesäkuuta 2009

Sadepäivinä


*Voi aloittaa aamunsa alkuvehnällä, spelttipuuro on mielettömän hyvää! Isot hiutaleet vaativat n. 40 min haudustusajan, mutta vaivannäkö kannattaa. Ja on ravitsevaa!



*Voi rakennella herkullisia pitaleipiä mieleisillään täytteillä. Tänään kokeilimme John Westin pariloituja tonnikalafileitä limellä ja mustapippurirouheella maustettuna. Herkullista. Eilen noilla samoilla höysteillä (feta, oliivi, kurkku, tomaatti, ruohosipulituorejuusto, ranskankerma) täytteenä oli broilerin fileesuikaleita. Nam!
*Voi tuijottaa telkkaria sohvannurkassa hyvällä omatunnolla tai nukkua pitkät päiväunet sateen ropinaa kuunnellen
*Voi viettää vapaapäivää laiskotellen unohtaen tekemättömät pihatyöt, koska vetta tulee kuin esteristä ja kaikki on veden vallassa.
*Voi sateesta huolimatta illansuussa vetää goretexit niskaan ja painua nuuskimaan kastepisaranraikasta kesäiltaa