torstai 27. elokuuta 2009

Lämppärit


Tosi herkulliset lämpimät voileivät syntyivät eilen reseptillä:

*spelttileipää

*purkkimandariinilohkoja

*vuohenjuustoa

*viipaloitua broilerinfilettä

*sekä ripaus oltermanniraastetta sekä sormisuolaa


maanantai 24. elokuuta 2009

Viikonloppuna


Lauantaina vapaalla. Kokkasin miehen ykkösherkkua: tummaa pastaa, lihapullia ja mustapekka-kermakastiketta. Seurana kreikkalaista salaattia. Maistuu kyllä ihan kiitettävästi mullekin. Jälkkäriksi haudutin leipäjuustoa kermassa ja lisäkkeeksi laitettiin vaniljajäätelöä ja mansikoita. Päälle päikkärit ja illalla rullistelulenkki. Aika passeli vapaapäivä. Yksi päivä peräkkäin sujahtaa vaan liian nopeaan ohi.


Näin upea oli auringonlasku kun ajelin työmaalta kotisille sunnuntai-iltana. Hätkähdyttävän kaunis maisema ei päästänyt ohitseen ilman ikuistamista.

Nytpä olenkin sitten lähdössä yöksi töihin. Tänään pientä siivousta ja pihapuuhastelua sekä marjoja puskista pakastimeen. Mehustustalkooot serkun kanssa sitten myöhemmin. Vielä äsken pieni hetki ihanan ystävän seurassa, piristi kummasti!



perjantai 21. elokuuta 2009

Maailman paras paikka





Koti siis. Kun on kiirettä ja hutinaa, paineita tehtävistä töistä, hoideltavista hommista. On ihanaa kun saa kuitenkin joka päivä tulla kotiin. Omaan pesään. Sytyttää kynttilöitä ja lämmittää saunan. Olla omien tavaroiden keskellä, parhaimmillaan oman ihmisen kanssa. Rauhassa.
Yllä miehen yllätyksenä tuoma saippuakuppi AmandaB mallistosta, sopii minun mielestäni passelisti myös tuikuille.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Hyvä eväs


Eilisen kokkailuja: pesto-pastavuoka


-simpukkapastaa, johon keittämisen jälkeen sotkettu 6 ruokalusikallista vihreää pestoa
-sekaan 800g ruskistettuja pippurimarinoituja broilerin fileesuikaleita ja mozzarellajuustoraastetta sekä pilkottu iso sipuli
-lisäksi päälle kevytruoka 7%-kasvisrasvasekoitetta
-uunissa n.1h 175c
-Nam!!
ps.kuva taas nutullaan, mutta en jaksa ottaa ressiä asiasta =0)

lauantai 15. elokuuta 2009

Kiirus


Vähän liiankin kanssa. Ei meinaa ehtiä kaikkea mitä pitäisi. Eikä varsinkaan mitä haluaisi. Mutta näillä mennään. Mielenrauhaa luonnosta ja liikunnasta. Siinä parhaat ressinkarkoittajat. Kyllä kai niitä hitaitakin päiviä vielä tulee? Tulee, tulee.

lauantai 8. elokuuta 2009

Ei voi etanaksi syyttää




Toinen yövuoro selätetty. Muutama vuorokausi siis hurahtanut yhteensä n. kymmenen tunnin unilla. Ihme kyllä ei juurikaan väsytä. Olen yleensä melkoisen puuhakas tyyppi. Ja ajoittain vieläkän puuhakkaampi. Ei ihan manian puolelle heitä, mutta minulla on tapana laatia suunnitelmia ihan liikaa samalle päivälle ja sitten päätyä lopulta juoksemaan pää kolmantena jalkana hommasta toiseen. Toki näin saa paljon aikaiseksi, mutta syytä olisi opetella olemaan vaan. Hommat kun ei tekemällä taida loppua.
Esimerkiksi tänään yövuoron jälkeisten unien jälkeen herättyäni olen:
*pessyt pyykkiä
*harrastanut yleistä paikkojen raivausta
*pessyt ikkunat ulkoa
*kerännyt ja pakastanut viinimarjoja
*käynyt kaupassa kahteen otteeseen
*askarrellut kummipojan ristiäisdvd:n kannet
*käynyt juoksulenkillä
*leikannut miehen hiukset
*saunonut
Eikä tänään nyt ole ollut niin tolkuton tahti, mutta aikas paljon puuhaa päivälle jolloin piti vaan levätä ;0) Pönttö mikä pönttö.

perjantai 7. elokuuta 2009

Yötyötä




Kaksi yötä valvomista, toinen takana, toinen edessä. Ensimmäinen tuntui melko kevyelle ja sain tänään viiden ja puolen tunnin yhtäsoittoiset unet. Tänään lisäksi viikkosiivousta ja pyykkiä. Kummipojalle ristiäiskortin metsästystä ja lapsen synttärilahja postista. Kaupan tuorepitsa sai luvan pelastaa ruokapuolen, ilmakuivattua kinkkua ja mozzarellaa, nam!
Mieheltä sain yllätyksenä tuon kuvan Puman verkkatakin. Tykkään kovasti, oli juuri tulleita syksyn uutuusmalleja. Murulla on hyvä maku.;0) Kuva meni katolleen, mutta en jaksa nyt yrittää oikoa. Nuttu nurin, onni oikein, toivotaan! =0)

maanantai 3. elokuuta 2009

Heräteostos


En pystynyt jättämään näitä lakanoita kauppaan. Mies on armoton Disney-fani, lähinnä Akun, mutta Mikkikin uppoaa loistavasti. Puuvillasatiinia. Olivat puoleen hintaan ovh.49,90€/setti. Mies oli onnellinen.
Muuten tähän päivään mahtunut pyöräilyä, pannukahvia mummolassa ja visiitti vanhemmilla. Haravointia ja kitkemistä. Kävelylenkki serkun ja pienen hurmurin kanssa. Iltapalan laittoa ja koneellinen pyykkiä.