tiistai 28. lokakuuta 2008

Kakkua pukkaa


Tällä kertaa vähän toisenlaista. Suolaista siis. Teki mieli, niin mietin miksei voileipäkakkua voisi tekaista ihan tavallisenkin tiistain iloksi? Miehessä kakun näkeminen nostatti rippijuhlafiiliksiä. ;0) Leipänä kaura- ja vehnäpaahtoa, sekä yksi kerros tummaa vuokaleipää. Välissä sotku majoneesia, ruohosipulituorejuustoa, kurkkusalaattia ja tonnikalaa. Päällä olevat tunnistaneekin kuvasta. Käsitän, että kakku olisi parhaimmillaan huomenissa, mutta tuskin maltamme odottaa.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Vuosia lisää


Nytpä se synttäripäivä oli ja meni. Työn merkeissä vilahti ohi niin, ettei ehtinyt juuri huomatakaan. Minua muistettiin kuitenkin ihanilla kukkasilla anopin ja miehen toimesta. Sidottu kimppu appivanhemmilta ja ruusut mieheltä. Äiti ja isä muistivat lahjoituksella, jonka ajattelin sijoittaa suunnitteilla olevaan lomareissuun. Meillä on työputkien takana häämöttämässä yhteistä vapaata, jolloin olemme näillä näkymin suuntamaassa Lappiin. Toiveissa olisi lunta ja pakkasta. Saa nähdä kuinka käy. Pääasia kuitenkin että on lomaa ja aikaa olla yhdessä. Ensi viikolla olisi tarkoitus pistäytyä Helsingissä kummityttöä tervehtimässä. Nyt on vapaapäivä ja täytynee lähteä luutun varteen ja antaa imurin laulaa. Aiemmin kipaisin jo kampaajalla hakemassa raitaa ja väriä tukkaan. Nyt pikaiseen nurkat puhtaaksi ja sitten ajattelin viedä miehen syömään kunhan kotiutuu työmaaltaan. Mukavaa maanantaita!



maanantai 20. lokakuuta 2008

Tänään

Lähestulkoon vapaalla. Pihatöitä; kukkapenkit matalaksi vesurilla. Mullan ja maan tuoksuttelua. Hämärtyvän illan ihastelua. Uudet, hienot ulkovalot miehen toimesta. Äänestämässä. Kaupungilla. Appivanhemmilla kylässä. Äidille netistä verhot ja lakanat. Uusi tulilatva keittiön ikkunalle. Illalla pitsat. Teetä ja sympatiaa.




lauantai 11. lokakuuta 2008

Vapaalla


Vapaalla. Yhdessä. Kotona. Pitkästä aikaa. Sateinen päivä, mutta aurinkoinen mieli. Illan kunniaksi sade lakkasi ja auringonlasku siivilöityi pihan perämetsikön läpi. Ruoka muhii uunissa miehen Lapista tuomassa valurautapadassa. Vielä tavataan ystäviä. Ja saan olla lähellä. Sylissä. Mitäpä muuta lauantailta voisin toivoakaan? Onnekas olo.


maanantai 6. lokakuuta 2008

Pata

Nyt sain kauan haaveilemani kunnon padan, missä haudutella herkkuja. Mies toi sen reissultaan pohjoisesta. Josko viikonloppuna pääsisi kokeilemaan. Tähän mahtuu sapuskaa useammankin päivän varalle. Nyt vaan uusia ruokaohjeita plaraamaan vesi kielellä.

torstai 2. lokakuuta 2008

Lokakuun lapsi

Olen syntynyt lokakuussa. Pidän tästä kuukaudesta huolimatta sateesta ja viimasta. Puissa väriä ja ilmassa kirpeys. Haikeus kesän päättymisestä ja pimeät illat. Pihalla tuoksuu multa ja sammal. Lokakuussa ollaan vähän vaiheessa. Valmistaudutaan talveen. Ajatellaan jo vähän joulua. Se sopii minulle. Vaikka muuten keskeneräisyys raivostuttaa. On kiva olla matkalla talveen.