keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Vapaalla



Vapaat ovat menneet hyvin perinteisissä, juuri mulle passeleissa merkeissä. Päiviin on mahtunut aikaa kotosalla ja perheen parissa, paljon liikuntaa ja raitista ilmaa. Pitkiä yöunia. Ja tietty herrrrrkuttelua! Tein pitkästä aikaa suosikkiani sitruunapiirakkaa, jonka ohje onkin ollut täällä blogissa aiemmin. Suussasulavasta piirakasta pääsi kuviin vain sitruunat =0)

Lisäksi leivoin lohi-katkarapu-herkkusieni-piirakkaa, jonka lisäkkeeksi tein toisena päivänä muhevan salaatin.

Salaatissa:
kiiviä, melonia, kurkkua, salaattia, cashewpähkinää, sipulia, fetaa ja silputtua ilmakuivattua kinkkua. Päällä loraus oliiviöljyä ja mustapippuria.




On ihan huippua että pyöräilykausi on päässyt kunnolla starttaamaan jo maaliskuussa. En muista, että olisin aiemmin polkenut pidempiä lenkkejä jo näin varhain. Pyöräillessä kaikki kevään tuoksut tuntuvat voimakkaammin ja lämmittävästä auringosta saa nauttia toden teolla.

Liikuntoja:

*ma pyöräily 1 h 32min + pyöräily ½h

*ti pyöräily 1h 55min

*tänään ke supersporttipäivä =0) sali+ kävely 1h 20min + pyörälenkki 47min + kävelylenkki 1h

Tänään on muutenkin ollut varsinainen tehopäivä: aamulla anopin kanssa lääkärissä, kaupassa ja heillä imurin varressa, sitten salilla josta kävellen kotiin, siivous, ruokaa ja pyykkiä kotona, veroilmoituksen korjaukset miehen kanssa, sitten pyörälenkki jonka päälle tunnin kävelytreffit siskon kanssa. Vielä venyttelyt ja saunaan. Auringonvalo triplaa mun energiat! =0)


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Apina


Olen monta kertaa pyöritellyt Paul Frankin tuotteita hyppysissäni, mutta jättänyt aina kaupan hyllylle kuitenkin. Nyt ostin Intersportin alesta apinapaidan itselleni. Puoleen hintaan kun sain. Olen etsiskellyt myös kevättakkia, en ole aivan varma tarvitsenko sellaista, mutta olen silti hullaantunut yhteen Peakin parka-malliseen tapaukseen. Peak Performancen talvitakkini on ollut ihan ykkössuosikki ja joka pennin väärti. Tänään vietin päivää hyvin samanmoisissa merkeissä kuin viime pyhänäkin, eli pitkät unet, aamupalaa rauhassa, kaupassa, appivanhempia moikkaamassa ja aurinkoinen reilun kolmenkympin pyörälenkki päälle. Kohta saunaa, herkkusapuskaa ja Idolsia.

Liikuntoja:

*ma työmatkakävely 1h 45min

*ti pyöräily ½h + työmatkakävely 1h 40min

*ke pyöräilyt 40min+ 40min

*to pyöräily 40min

*pe sali 1h + pyöräily 40min

*la lepo

*su pyöräily 1h 32min

Hyvä liikuntaviikko takana! Ihan huippua kun kohta on jo illat valoisat ja voi polkea työmatkat jatkuvasti! Viimeöisen kellonkääntelyn myötä tänään onkin yli kahdeksaan valoisaa. Loistavaa!!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Pyhänä





Aurinkoa, liikettä, kukkasia ja herkuttelua. Tippuvia räystäitä ja ihanaa, ihanaa kevään tuoksua ilmassa! Pyöräilykausi on startattu tänä viikonloppuna kunnolla. Tänään reilun kolmenkympin lenkura loistavalla fiiliksellä. Mikäs on pyöräillessä lintujen laulaessa ja auringon porottaessa siniseltä taivaalta. Nyt suihkuun, sitten ravintolaan valmiille eväälle, illalla Idolsia ja ajoissa unille. Tuleva viikko on taas melko kiireinen, mutta päivä kerrallaan mennään. On viikon varrella tulossa töiden lisäksi monta mukavaakin juttua. Toivotaan myös aurinkoa päiviä piristämään!

Sunnuntain liikunta: 1h 40min pyöräily


lauantai 17. maaliskuuta 2012

Liikuntoja yli viikon takaa

* to kävely + sali 1h 40min

*pe pyöräily 40min

*la kävelylenkki 40min + sali 30min

*su happihyppylenkki 25min

*ma pyöräily + sali 2h

*ti lepo

*ke kävelylenkki 40min

*to pyöräily + sali 1h 30min + kävelylenkki 40min

*pe pyöräily 1h 30min + kävelylenkit 40min + 25min

*tänään la pyöräily 1h 10min

Päivät ovat hurahtaneet hurjaa vauhtia. Paljon on tämänkin viikon varrella mahtunut. Yövuorot alkuviikosta sekoittivat pakkaa omalta osaltaan ja viikonpäivät tahtoivat olla sekaisin sen vuoksi. Liikuntaa ja lepoa on onneksi myös mahtunut viikon varrelle. Loppuviikosta pitkiä yöunia tasoittamaan yövalvomisia, eilen jopa pitkästä aikaa päikkäritkin. Toivottavasti tuleva viikko toisi tullessaan aurinkoa ja taas ollaan päivä päivältä lähempänä oikeaa kevättä!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kiireinen kevätviikko




Auringonnousu oli aivan upea eilen aamulla kun vein miehen työmaalle. Kuvat eivät tee sille oikeutta, luonnossa oli mielettömän kaunista! Tähän viikkoon mahtuu toooodella paljon töitä ja muutakin puuhaa. Mutta pidentynyt päivä ja keväinen aurinko antavat taivaalta aimo annoksen lisäpuhtia! Onneksi välillä ehtii istuskella omassa sohvannurkassakin =0) Nyt salille ja sitten töihin!

Liikuntoja:

*la sali + pyöräily 2h 10min + kävelylenkki 40min

*su pyöräily 40min

*ma pyöräily 55min

*ti pyöräily 40min + kävelylenkki 40min

*eilen ke kävelylenkki 45min + kävelylenkki 45min


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Pirteä perjantai




Tänään on ollut ihana ilma! Yöllä satoi vettä ja aamukin näytii harmaalle. Mutta sieltä se aurinko vain sinnitteli tiensä pilviverhon läpi. Plussan puolella ja aurinkoista. Räystäät tippuvat ja linnut laulavat. On kevät jo!

Perjantai alkoi varhaisella herätyksellä. Väsytti vielä, mutta houkuttelin itseni hereille ajatuksella aamukahvista ja herkkuleivästä. Vietin aamun siivoten ja pyykäten kotosalla. Varhainen herätys kannatti, kymmeneltä oli jo se homma hoidettu. Sen jälkeen kävin kaupassa appivanhemmille ja toimin parturina apelleni. Sitten kävin haukkaamassa aimo annoksen kevätaurinkoa reilun tunnin sauvakävelylenkillä. Pikainen suihku ja sitten äidille kaupungille vaateassistentiksi. Ruokakaupan kautta kotiin ja äidin hiuksia lyhyemmäksi. Nyt perjantai jatkuu hölläilyn merkeissä. Ruoka muhii uunissa, on tarkoitus ottaa ihan rennosti. Illalla katsellaan ainakin Voice of Finlandia. Lepoa ja kynttilöitä. Oiken passelia!

Liikuntoja:

*ke juoksulenkki 35min

*to sali 1h 20min

*tänään pe sauvakävelylenkki 1h 10min