Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. lokakuuta 2012

Tällä viikolla


Aamuaurinko maanantai-aamun salimatkalla. 




Maanantaina aamu valkeni kylmänä. Maa oli kuurassa ja päätin lähteä salille kävellen ja nauttia samalla aamun kirpeydestä. Kotimatkalla sain puhelun tädiltäni, kysyi haluaisinko hänen ja ystävänsä matkaan sienimetsään. Innostuin heti, rakastan sieniä, mutten ole niitä itse koskaan poiminut. Metsässä oli kylmä, mutta ihanan rauhallista. Ensin tuntui etteivät suppilovahverot kertakaikkiaan halaja minun koriini, mutta pian silmä harjaantui ja sain kokea monta kertaa upean sieniryppään löytämisen riemua. Ja jos olo olikin hieman alaviritteinen, hoiti metsä sielua lääkärin lailla. Naiset olivat varautuneet reissuun kahvilla ja omenapiirakalla, mikä lämmitti ihanasti. Lisäksi sain lahjoituksena lähes kaikki keräämämme sienet, sillä heillä kuulema enemmän kuin omiksi tarpeiksi kotona. Sienen kuivatuksessa menikin sitten seuraavat päivät, onneksi kuivurin sai huoletta jättää sisälle surisemaan. Tein alkuviikosta myös haravahommia pihalla sen verran kun olin aikonutkin, eli isommat lehtikertymät pois. Tarkemmin siivoan sitten keväällä. Kukkapenkit leikattiin jo viime viikolla ja ne on raivattu pois.
 
Aika paljon huolen aihetta on surullisen olon lisäksi mahtunut tähän viikkoon ja vaikkeivat asiat huolehtimalla paranekaan, en oikein mahda itselleni mitään. Ilman läheisten apua tuskin olisi taas kaikesta säätämisestä selvitty. Pitää olla kiitollinen ihmisistä ympärillään. On viikon varrelle mahtunut monta mukavaakin juttua; leppoisia iltahetkiä rauhassa kotosalla, salitreeniä ja hapekkaita lenkkejä, rakkaiden ihmisten seuraa. Lisäksi ihana aurinko on paistanut muutamana päivänä tuoden oloon ihan eri vireen. Nyt on maa kuurassa ja mittari näyttää lähes kymmenen astetta pakkasta. Huuru tuo valoa ja kai sitä on luntakin luvassa.
 
Tänään on minun syntymäpäiväni. Ajattelin viettää sitä tekemällä itselleni mieleisiä asioita. Aion kävellä lenkin kautta salille ja tehdä pitkän, hyvän treenin. Sen päälle ajattelin ottaa torkut piikkimatolla. Illalla laitan kynttilöitä palamaan, kuuntelen puhelinlankoja ja lämmitän saunan, kunhan mies kotiutuu. Saunan jälkeen toivon pääseväni kainaloon. Ihan rauhallista ja ihanaa. En kaipaa hälinää, juhlia enkä mitää ihmeellistä. Pieniä asioita vain, joista tulee hyvä olo.
 
Liikuntoja:
 
*ma kävely + sali 1h 45min + 4h sienessä
 
*ti sali 1h + haravointia 3h
 
*ke lepo
 
*to aamulla pyörä-kävely-hölkkälenkki 1h 30min + kävelylenkki 45min
 
 

tiistai 21. elokuuta 2012

Kauniita aamuja



Yllä olevat kuvat ovat uuden sovelluksen testailua. Latasin PowerCam Appsin Appstoresta. Aika kiva ohjelma, jossa efektit kuvaan voi säätää jo kuvausvaiheessa, eikä vasta valmiissa kuvassa. Alemman efekti on muistaakseni retro ja ylemmän sweet paris. Sovelluksessa on myös hauskoja videoefektejä, kuten kaitafilmityyppistä ym.



Viikonloppuna tein hyvän mustikkapiirakan. Pohja n.170g margariinia, 1muna, 1,5dl sokeria, 1dl perunajauhoja, 2dl vehnäjauhoja, 1tl leivinjauhetta ja ½tl suolaa. Pinnalla kermaviili + muna+ sokeria oman maun mukaan ja tietenkin niitä mustikoita n 200g. Nautittiin vaniljakastikkeen kera, pyöreä vuoka oli melkein kerralla syöty!

Eilen mies toi Ikean omenapiirasta työreissultaan. Sekin tarjoiltiin vaniljakastikkeella, eipä ollut yhtään hupsumpaa sekään!

Tämä kuluva viikko on melko työntäyteinen, töissä taas hieman erikoisrutistusta tiedossa. Eilinen aamu on raikas ja kaunis, oltiin iskän kanssa mustikkametsässä. Isi oli varustutunut eväin, ja kylläpä kahvi ja leipä maistuivat täydellisen hyvälle kannon nokassa loppukesän auringonpaisteessa!! Nyt ei mahdu pakkaseen enää mitään, pakko jättää pieniä koloja ruoalle ja jäätelölle. Metsässä olisi mukavasti hurahtanut koko päivä, mutta eipä auttanut kuin suunnata työmaalle. Kauniit aamut ovat kyllä yksi elämän parhaita asioita. Nytkin on yöllä ollut tosi kylmä, maa on huuruinen ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, ihanaa! Ajattelin suunnata työmaalle jalkasin, saan nauttia säästä oikein urakalla. Sitä ennen kauppaan ja taidanpa pistäytyä appivanhemmillakin. Nyt liikkeelle!


Liikuntoja:

*su kävelylenkki 1h 15min

*ma mustikassa 2,5h + pyöräily 1h 10min


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mustikassa



Eilen oli ihana aamu, samanmoinen kaunis aamu näyttää olevan tänäänkin. On lämmintä ja aurinkoista! Heräsin eilen ajoissa rauhassa, siivoilin hieman ja sitten painuttiin äidin kanssa pariksi tunniksi pusikkoon. Metsässä oli kaunista ja rauhallista. Siellä mieli lepää! Mustikoita enemmän kuin jaksoi kerätä. Ihan hyvän saaliin saimme parissa tunnissa, sitten minun piti jo joutua pyöräilemään työmaalle. Huomenna äiti lupasi lähteä samanlaiselle reissulle uudelleen. Tosin töihin on jouduttava sittenkin. Kiva kuitenkin saada herkkuja pakkaseen talven varalle. Tänään on tarkoitus hipsiä salille kunhan vain pyykkikone pysähtyy. Sitten visiitti anoppilaan, hieman mustia viinimarjoja puskista pakkaseen, ehkä vähän aurinkoa ja mars työmaalle!

Liikunnat:

*ma sali45min+pyöräily 35min+ työmatkapyöräily 1h 10min

*ti mustikassa 2h + työmatkapyöräily 1h 10min


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Omalla pihalla


Kolme ensimmäistä kuvaa ovat lauantai-aamupäivän sadelenkiltä, jonka kävin käppäilemässä ennen työpäivää. Linnut lauloivat, sateli hiljalleen ja tuoksui kesälle. Oli hyvät hapet!





Omassa pihassa näyttää kesälle. Sireenissä on paljon kukkia puhkeamaisillaan. Omenapuu kukkii jo kauniina. Kullerot ovat kukoistuksessaan. Nurmikko sen sijaan alkaa olla jo vitsi. Niittämään pääsee pian ellei ruoholeikkuri ala pikkuhiljaa kotoutua. Etupihan angervopensaat saavat minut repimään hiuksia päästä. Jostain syystä niihin ilmaantui tänä keväänä kamalasti kuivaa oksaa, joka ei tehnyt lehteä ollekaan. Eivät ole kovin viehättävä ilmestys. No kesä on kuitenkin, oli pensaassa lehteä tai ei. Juhannus lähestyy ja niin myös loma. Töissä on rankka punnerrus meneillään ja edessä vielä oiva liuta vihaamiani turhan aikaisia aamuherätyksiä. Onneksi kesän valoisat aamut ovat hurmaavia ja saavat sängystä ponnistamisen tuntumaan aavistuksen helpommalta =0)









Liikuntoja:

*la kävelylenkki 45min

*su lepo (töitä 14h)

*ma kävelylenkki 1h 10min

*ti kävelylenkki 55min

Tämän ja ensi viikon liikunnat jäävät varmasti ja tarkoituksellakin normaalia kevyemmiksi. Työrupeama on niin rankka, että vie kyllä enimmät mehut, mutta täytyy oman jaksamisen tueksi muistaa ja yrittää jaksaa kehoakin liikuttaa!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kiireinen kevätviikko




Auringonnousu oli aivan upea eilen aamulla kun vein miehen työmaalle. Kuvat eivät tee sille oikeutta, luonnossa oli mielettömän kaunista! Tähän viikkoon mahtuu toooodella paljon töitä ja muutakin puuhaa. Mutta pidentynyt päivä ja keväinen aurinko antavat taivaalta aimo annoksen lisäpuhtia! Onneksi välillä ehtii istuskella omassa sohvannurkassakin =0) Nyt salille ja sitten töihin!

Liikuntoja:

*la sali + pyöräily 2h 10min + kävelylenkki 40min

*su pyöräily 40min

*ma pyöräily 55min

*ti pyöräily 40min + kävelylenkki 40min

*eilen ke kävelylenkki 45min + kävelylenkki 45min


perjantai 2. maaliskuuta 2012

Pirteä perjantai




Tänään on ollut ihana ilma! Yöllä satoi vettä ja aamukin näytii harmaalle. Mutta sieltä se aurinko vain sinnitteli tiensä pilviverhon läpi. Plussan puolella ja aurinkoista. Räystäät tippuvat ja linnut laulavat. On kevät jo!

Perjantai alkoi varhaisella herätyksellä. Väsytti vielä, mutta houkuttelin itseni hereille ajatuksella aamukahvista ja herkkuleivästä. Vietin aamun siivoten ja pyykäten kotosalla. Varhainen herätys kannatti, kymmeneltä oli jo se homma hoidettu. Sen jälkeen kävin kaupassa appivanhemmille ja toimin parturina apelleni. Sitten kävin haukkaamassa aimo annoksen kevätaurinkoa reilun tunnin sauvakävelylenkillä. Pikainen suihku ja sitten äidille kaupungille vaateassistentiksi. Ruokakaupan kautta kotiin ja äidin hiuksia lyhyemmäksi. Nyt perjantai jatkuu hölläilyn merkeissä. Ruoka muhii uunissa, on tarkoitus ottaa ihan rennosti. Illalla katsellaan ainakin Voice of Finlandia. Lepoa ja kynttilöitä. Oiken passelia!

Liikuntoja:

*ke juoksulenkki 35min

*to sali 1h 20min

*tänään pe sauvakävelylenkki 1h 10min


torstai 20. lokakuuta 2011

Levi!












Loma oli I-H-A-N-A! Nyt on sitten palattu arkeen ja on lähes kokonainen työviikko jo takana. Vähän oli pää pyörryksissä kun sunnuntai-iltana kotiuduttiin noista ihanista maisemista illansuussa ja maanantaina odotti työpäivä 7-21. Mutta ihan hyvinhän tässä on arkeen paluu sujunut. Eilen saatiin huolestuttavia uutisia lähipiiristä, miten tuntuu, että jatkuvaan on ollut viime aikoina jollain läheisellä vastoinkäymisiä ja vaikeuksia terveyden kanssa. Harmittaa ja pelottaa, voisiko olla edes hetken hieman tasaisempaa? Toivotaan, että kaikki kääntyy hyväksi, joiltain osin tässäkin on ollut jälleen kerran onnea onnettomuudessa.

Levi oli huippu. Rentoa oloa, kylpylää, herkuttelua, takkatulta, luontoa, raitista ilmaa ja kainaloa <3 Mikäs sen parempaa.

Nyt täytyisi suunnistaa mummoa moikkaamaan, sitten työmaalle pyörällä. Huomenna viikon viimeinen työpäivä ja sitten monta vapaapäivää peräkanaa. Suunnitelmissa liikuntaa, haravointia, päiväunia ja leppoisaa oloa. Kaupunkireissu äidin kanssa. Kanervia, pihavaloja, kynttilöitä.

Liikuntoja:

*vloppu ennen Leviä la-su kävelylenkit 45min

Levillä :

*peruskäppäilyä parin kilsan verran joka pv, ei liikuttu autolla ollenkaan.

*ti 16km vaellus Kätkätunturilla

*to 18,5km vaellus Levin huipun reitillä

*pe 10km reissu latupohjalla Rakan vaellusreitillä

*la 25km vaellus Pyhän reitillä


Kotona:

* ma ½h venyttelyä ja jumppaa

*ti työmatkapyöräily 1h 10min

*ke kävelylenkit 45min + 1h

*tänään to kävelylenkki 1h + työmatkapyöräily 1h 10min



maanantai 26. syyskuuta 2011

Laatuaikaa






Olipa ihana viikonloppu! Yhdessä vapaalla. Pitkästä aikaa. Ulkoiltiin luonnossa, syötiin hyvin ja levättiin. Oijoi, miksi päivät menevätkin niin vauhdilla kun on mukavaa? Yhteinen loma odottaa onneksi parin viikon päässä. Suuntana pohjoinen ja Levi. En malta odottaa! Levillä en ole ennen käynytkään, mutta mies on, ja on luvannut toimia matkanjärjestäjänä. Toivotaan, että kauniita aurinkoisia syyspäiviä piisaa sinne saakka! Nyt varsin työntäyteinen viikko edessä. Aloittelin aamun pyöräilemällä ja salilla. Nyt vielä vähän venyttelyä ja sapuskaa ennen töihin lähtöä. Tästä se viikko alkaa, päivä päivältä lähempänä lomaa!

Liikuntoja:

*la kävelylenkki 30min

*su kävelylenkki 40min

*ma työmatkapyöräily 1h 10min

*ti kävelylenkki 45min + juoksulenkki 1h5min

*ke juoksulenkki 45min + punttijumppa + vatsat kotona 20min

*to pyörälenkki 30min + pyörällä työmatka 40min

* pe työmatka pyörällä 35min + kävelylenkki 1h 15min

*la kävelylenkit 30min + 1h 10min

*su kävelylenkit 1h + 45min

*tänään ma pyöräily + sali 1h 40min

torstai 3. maaliskuuta 2011

Valoisammat illat






Tuntuu keväälle! Aurinko lämmittää. Välillä räystäätkin jo tippuvat. On maaliskuu. Olen monena päivänä hiihtänyt illan suussa. Ja vielä puoli seitsemältäkin on melko valoisaa. Lisääntynyt valo tuntuu kehossa ja mielessä. Aamulla on pirteämpää herätä aikaisinkin ja päivässä tuntuu olevan tunteja enemmän. On ihanaa olla jäällä hiihtämässä, melkein yksin. Hiljaisuudessa. Kuuluu vain omien suksien suhina. On tilaa ajatella omiaan ja tuulettaa päätä. Olen tällä viikolla hiihtänyt tähän mennessä joka päivä, ja aion hiihtää vielä lisää jos suinkin mahdollista. Lauantaina on lepopäivä. Muuten nautin liikkumisesta näillä säillä täysin siemauksin. Kuvat eivät täysin välitä hämärtyvän illan kauneutta. Osittain kuitenkin.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Keväistä säätä lokakuussa


Hassua miten kevättalviselle voikaan sää tuntua lokakuisena pakkaspäivänä. Tuli ihan sellainen olo, että linnut laulaa ja lumet on sulamassa pois. Vaikka vastahan talvi tekee tuloaan. Vaikutelmaa toki vähän himmentävät keltaiset lehdet puissa. Joka tapauksessa sää on ollut mitä mainioin, upea ulkoilusää, jota olenkin hyödyntänyt pitkien lenkkien verran molempina viikolopun vapaapäivinä. Tulevalle viikolle onkin sitten luvannut vesisadetta, joten valkoiselle kirkkaudelle saanee näillä näkymin heittää hyvästit pikapuoliin. Pitää nauttia valosta vielä kun voi! Puuroa napaan välillä ja sitten uudelleen reippailemaan!

perjantai 8. lokakuuta 2010

Kirpeän kaunista











Syksy. Ensimmäiset pakkasyöt. Aamulla auton ikkunoita saa jo raaputtaa. Työssä valvottuna yönä sai ihastella komeaa tähtitaivasta. Paljon erilaista hoidettavaa, paljon työtä. Pientä talven tuloon valmistautumista. Viime viikolla pappaa tervehtimässä Lahdessa. Ihana pappa. Täynnä elämää vaikka vuodet vierii ja voimat vähenee. Samalla reissulla Pentikin liikkeestä Heinolasta uusi valaisin, vähän kuin papalta etukäteissynttärilahjaksi. Juu-u, se kolmekymppiä vaan lähestyy.
Mies kotuiutui työreissultaan Lapista, toi ihanan tuliaisenkin, siitä myöhemmin. Pääasia kuitenkin, että tuli itse. Oli jo kova ikävä! Alkuviikosta pari ihanaa pitkää lenkkiä miehen kanssa metsäpoluilla ja rantateillä, syysauringon antaessa parastaan. Lenkkien varrelta kuvia ohessa. Katsottiin myös tuo kyljelleen kupsahtanut Miesten vuoro-elokuva. Erilainen. Koskettava ja herkkä. Suositeltava!
Sitten tuohon avaimeen. Se on mummolasta. Mummolan ovet sulkeutuivat toistaiseksi eilen. Hän pääsi oman toiveensa mukaan hoitokotiin, ainakin toistaiseksi. Paikka vaikuttaa kivalta ja hoitajat ystävällisisltä. Mutta silti. Koville otti, niin mummolla, kuin meillä ympärillä. Oma sydän oli särkyä kun rakas mummo jätti jäähyväisiä kodilleen. Eikä ollut mitään sanoja joilla lohduttaa, ei mitään, millä olisi ollut merkitystä. Sanoin toki, että eihän sitä koskaan tiedä. Ja että voihan sitä tulla käymään. Ja että ei tämä elämä tästä hupsummaksi ainakaan muutu. Mutta tuon kaiken hän varmasti jo tiesikin. Elämä on myös luopumista, kirpeän kauniita hekiä, jolloin ei ole sanoja. Voi vain kulkea vierellä.