maanantai 6. helmikuuta 2012

Puntti ja sen kaverit

Ovat olleet mulle tärkeitä seuralaisia viime viikolla. Juoksemaan en pakkasesta johtuen uskaltautunut. Kävelin kyllä, pyöräilinkin ja sitten kävin salilla. Poljin reiluja lämmittelyjä spinningpyörällä ja kulutin juoksumattoakin. Lisäsin painoa kaikissa laitteissa, jotta treenit olisivat tehokkaampia. Nyt on pitkästä aikaa lauhempi aamu ja ajattelinkin suunnata kävellen työmaalle. Pakkasen putoamisen miinuspuolena on se, että samaan syssyyn katosi myös aurinko. Eilenkin oli ihan tavattoman kaunis päivä. Mutta eiköhän se aurinkokin sieltä viikon mittaan taas näyttäydy, mukavaa kun pääsee kunnolla liikkumaan ulos. Raitisilmavajetta on selvästi jo havaittavissa, vaikka joka päivä ainakin vähäsen olenkin ulkoillut. Tällä viikolla on juostava. Ehdottomasti. Kaipaan niin sitä lenkin jälkeistä oloa ja sen päälle saunaa. Muuten tiedossa on oletettavasti aika perusviikko. Työtä ja vapaata lähes vuorotellen. Aika ihanan kevyttä siis töiden suhteen. Lisäksi suunnitelmissa muuta liikuntaa, keskiviikkoaamun salitreffit serkun kanssa ja useita visiittejä mummon luona. Sunnuntaina sitten ruokavieraita, saadaan taas koko perhe sama pöydän ääreen. Haluaisin myös leipoa jotain hyvää tällä viikolla, täytyy vain miettiä mitäs se olisikaan. Toivon myös pitkiä yöunia ja leppoisia hetkiä viikon varrelle. Näillä mennään!

Liikuntoja:

*ti sali 1h 15min

*ke lepo (töitä 14h)

*to kävelylenkki 40min

*pe pyöräily + sali 2h 10min

*la sali 1h

*su happihyppely 25min

*tänään ma työmatkakävely 1h 40min


Ei kommentteja: