torstai 3. syyskuuta 2009

Pohdintaa liikunnasta

Ehkä kesän viimeisiä perhosia aurinkoisena ja lämpimänä päivänä.



Uusi lyhty olohuoneeseen. Miehen bongaus. Tykkään kovasti. Mukava tunnelmointiin pimeinä syysiltoina.
Mutta sitten siitä liikunnasta:
Liikunta on mulle tärkeä juttu. Keho tarvitsee sitä ja myös mieli. Säännöllinen liikunta vaatii vähän aikaa ja suunnittelua, mutta koen että se on kuin laittaisi rahaa pankkiin; saa hyvän mielen ja kunnon, jaksaa paremmin kaikenlaista. Tuo liikuntapäiväkirjan pitäminen on tosi hyvä juttu, motivaattori itselle. Lisäksi helpottaa kummasti liikunnan määrän, monipuolisuuden ja riittävän levon seuraamisessa. Tykkään lajeista joita voi harrastaa yksin tai yhdessä, eivätkä työnkään vuoksi harrasteeni saa olla sidottuja tiettyyn päivään tai kellonaikaan. Mun liikuntalajit ei vaadi suuria rahallisia satsauksia, toki vaatteisiin ja jalkineisiin panostamalla on helppo lisätä liikunnan mukavuutta. Ja tosi hyvännäköisiä liikuntavermeitä on tänä päivänä saatavilla. Lähinnä mielitekoni liittyvätkin vaatteiden suhteen joihinkin liikunnallisiin juttuihin, muita vaatteita ostan lähinnä pakon vuoksi. Noh, ehkä ei ihan sentään niinkään, mutta eniten rahaa laitan, ja olen valmis laittamaan urheiluvaatetukseen. Näissä merkkiin ja laatuun satsaaminen mielestäni kannattaa. Olen miettinyt jotain liikunnallista tavoitetta itselleni, siis kunnon kasvattamisen ja hyvinvoinnin lisäksi, mielessä kävi tänään, lähinnä vilahti, tuo puolimaraton sijoittuen johonkin vuoden päähän. Kolmekymppisille. Kuulostaa "ääneen" sanottuna vähän hurjalle. Paas kattoon.

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Jaanban blogin kautta tänne eksyneenä heti tietty kommentoin :)

Katoin nopsaa sun liikuntapäiväkirjaa ja siellä oli monipuolista urheilua! Suosittelen ehdottomasti tavotteeksi puolimaratonia tai mitä vaan. Joku tietty päivämäärä mitä kohti alat nyt suuntaamaan. Se huippua ja kun vielä pääset tavoitteeseesi, on se vielä mahtavampaa. Sanon kun, koska ei ole epäilystäkään ettetkö siitä selviäisi jo vaikka tänä syksynä :)

Sepon kotisivuilla on puolimaraton läpi ohjelma (http://www.seponkotisivut.com/index.php?pid=2), jota kannattaa vilkaista jos haluat jonkun reeniohjelman.

Mitä määkin täällä paasaan, vieraiden ihmisten plokeissa?? Oon vaan juoksusta niin innoissani ja tavoitteista. Kaikilla pitäisi niitä olla. Tsemppiä vaan jatkossa, mihin sitten ryhdytkin :)

Päivikki kirjoitti...

täällä toinen innokas juoksija.Olen jo muutaman puolikkaan juossut ja kokonainen maratoooni siintää unelmissa. Se hyvä mieli minkä siitä saat kun itsesi voitat... Sitä ei voita mikään ;)