tiistai 28. syyskuuta 2010

Syyspuuhia





Tänään päätin lenkkeilyn sijaan tehdä pihalla syyshommia. Annoin vesurin heilua ja pistin kukkapenkkejä matalaksi. Päivällä kävin hankkimassa kanervat rapun poskeen ja pihavajan eteen. Sää oli ihana ja ahkeroin ulkona useamman tunnin. Nyt sapuskaa ja pienet torkut ennen työyötä. Tai ainakin torkkujen yritys, sillä sehän on aika klassista että kun pitäisi nukkua, ei nukuta, ja kun ei pitäis, niin nukuttais!

lauantai 25. syyskuuta 2010

Kärpässieni ja perjantaipiirakka




Voi miten upea kärpässieni olikaan ilmestynyt vanhempien pihamaalle! Myrkyllinen, mutta niin kaunis! Perjantai oli vauhdikas, mutta mukava päivä; leipomista, liikuntaa ja paljon rakkaita ihmisiä. Piirakka ei näytä kuvassa järin kummoiselta, mutta oli tosi hyvää. Ihan tavallinen suolaisen piiraan pohja: margariini+ vesi + vehnäjauho. Täytteenä sipuli, jauheliha, aurinkokuivattu tomaatti ja sulatejuusto. Valkopippuria ja suolaa. Loraus maitoa ja muna.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Viikon alku- peruskiiruspäivä




Tänään työmaalle seiskaan, aamulla olisi väsyttänyt kovasti. Kotiin piti päästä kolmelta, pääsinkin venyneen palaverin vuoksi vasta viideltä. Kotona, jossa sapuskaa huiviin. Pikainen imurointi ja postin selaus. Lapsen synttärilahja postista. Siskon kanssa lenkille. Kaupan kautta kotiin. Huomisen ruoka uuniin. Iltapalaa töistä kotiutuvalle miehelle, ja itsellenikin. Saunan lämmitys ja lasillinen punaviiniä. Näistä on tämä maanantai tehty. Pilvien raosta pilkistellyt aurinko piristi peruspäivää kummasti!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Hyvät hapet




Tän päivän kevyet liikunnat suoritettu. Ihanaa saada raitista ilmaa! Ilma on jotenkin tosi happirikasta, vaikka on vielä tukossa, on silti helppoa hengittää. Kävelylenkki meni kuivin taminein hyvässä seurassa, pyöräilin vähän päälle ja siinä kastuin sateessa. Mutta kuivaa ylle ja lämmintä teetä kitusiin, niin haitanneeko tuo mitään. Päivä jatkuu ajelemalla mummolaan. Sitten ruokaa miehelle ja lapsille. Illalla saunan lämpöön. Sekä tanssii tähtien kanssa. Ja se olis sitten siinä tämä sunnuntai. Ei hassumpi vapaapäivä.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Paranemaan päin


Minä nimittäin. Nokka on vieläkin tukossa. Henki ei kulje normaaliin malliin, mutta kyllä se pikkuhiljaa tästä. On se vaan kumma homma, miten tuohon liikuntaan on koukussa. Miten ei vaan oo normaali olo, kun ei oo liikkunu tavalliseen malliin. Periaatteessa tälläkin viikolla on flunssan lomassa on täyttynyt tuo terveysliikunnan suositus ½h x 3/vko, ja silti, tuntuu kuin ei olisi tehnyt mitään. Keho huutaa hikiliikuntaa. Kait sitä on vaan riippuvainen, mutta hyvällä tavalla vaan. Sielu ja ruumis kaipaa sitä tsemppaamista, hikeä ja treenin jälkeistä huippufiilistä. Tunnetta siitä, että on tehnyt "jotain". No, mutta, maltti lienee valttia näissä hommissa. Kipeenä pitää malttaa lepuuttaa. Onpahan motivaatio kasvanut tässä paranemista ootellessa. Ja olenhan jo paranemaan päin!
Muuten takana viikon työrupeama, pitkiä unia, elokuvailta Murun kera, maailman parannusta rakkaan serkun kanssa, kotihommia ja ainasen sateen kummastelua! Mistä tätä vettä oikein riittää?!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Snif! Atsih! Köh!

Ei ees kuvaa tänään, niin on huonoksi mennyt. Raivostuttava flunssa puski päälle parin normaalipäivän jälkeen. Väsyttää ja on veto pois. Jaksan juuri raahautua töihin ja olla siellä, mutta siinäpä se sitten onkin. Monen päivän liikkumattomuus ahdistaa ja on löysä ja inhottava olo. Ajattelin tänään kyllä vähän haukata happea ennen töihin menoa, kun en moneen päivään ole ollut ulkonakaan. Mutta isompia ei jaksa eikä uskalla. Valivali.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Ihania ilmoja






Eilenkin sää oli ihan loistava. Aamulla salille startatessa sää tuntui kylmälle ja kolealle. Mutta siitä päivän myötä sitten kirkastui ja lämpeni. Ihanaa aurinkoa saatiin lähes koko iltapäivä. Eilinen sisälsi:
-Kuntosaleilua heti aamusta
-Aamukahvia vanhempien tykönä
-Puuhastelua mummolassa
-Puhelimessa höpöttämistä rakkaan ystävän kanssa
-Iltapäivähetkiä ja kokkailua kotosalla
-Illansuussa kahvit pienen ja ison miehen sekä serkkusen seurassa
-Ja vielä illalla lenkkiä siskon kanssa
Kuvissa syksyn värejä mummon puskissa. Hassusti villinä kasvava orvokki. Sekä mummolan yläkerran rappuset.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Lämmin syyskuun päivä




Tänään toipilaana. Lämmöt jo laskussa, muttei uskalla vielä normaalisti touhutakaan. Saati lenkille lähteä. Ei sillä ettei mieli tekisi. Yhtäkkiä tulikin taas tosi lämmintä. Tuntuu ihan hassulle. Lehdet putoilevat puista niskaan, mutta aurinko helottaa täydeltä terältä. Nautin päivästä torkkumalla aurinkotuolissa pihalla. On ihanaa käpertyä lämpöön. Tällaisia päiviä lisää, kiitos!

tiistai 7. syyskuuta 2010

Karhunpoika sairastaa


Juuh, että silleen. Töitä on tullut tehtyä suhteellisen napakoita määriä viime aikoina. Nyt, vapaiden kynnyksellä nousi kuume ja pääkipu riivaa myös urakalla. Mitään flunssan oiretta ei ole. Suurempia kuulumisia ei ole kerrottavaksi tällä erää. Olen yrittänyt liikkua ja levätä. Liikuntamääriin en ole täysin tyytyväinen, mutta ihan kohtuutilanne sen suhteen kuitenkin. Kun tästä toivun, lupaan alkaa juoksemaan säännöllisesti muun liikunnan ohella. Edes alkuun kaksi kertaa viikossa. Nukkunut olen viime aikoina tosi paljon, en tiedä vaikuttaako vähenevä valo minuun näin, vai onko tauti enteillyt tuloaan jo pidemmän aikaa. Olen jatkuvasti kiskonut yli kymmenen tunnin yöunia. Ja nukunkin tyytyväisin mielin silloin kun siihen on mahdollisuus. Ja sitten, mulla on uusi puhelin, kuvan mukainen pikkuinen Ericsson. Näppärä peli, kosketusnäyttö vaatii vähän reenaamista vielä. Syksy tulee, piha rehottaa ja kotona pölypallot pyörivät nurkissa. Pyykkikorin kansi ei mene enää kiinni, kun en ole yli viikkoon konetta pyörittänyt. Mutta viis siitä. On kuitenkin onni olla omassa kodissa, laittaa illalla kynttilöitä palamaan ja vetää mummon peitto korviin sohvalla. Otetaan nyt sitten ilo irti tästä sairastamisestakin.