Pieniä valoja siellä täällä ja valkea maa. Joulu hiipii jo ajatuksiin. Miten sitä vietettään tänä vuonna? Mitä kullekin lahjaksi? Miten koti koristetaan? Joulu on ihanaa aikaa, yritetään muistaa nauttia siitä sydämellä tänäkin vuonna. Mies hankki tuon valotähden keittiön ikkunalle, sekä ovikranssiin nuo hauskat pallukkavalot. Keksi jopa, miten virittää johdot niin, etteivät ole häiriöksi. En olisi tullut edes ajatelleeksi että tuohonkin voisi valot laittaa. Hienot ovat! Kynttilät palavat meillä jokaisena iltana, ja on mukavaa tunnelmoida työpäivän päätteeksi glögimukin kanssa. Punaviinilasikin käy. Tänään piiiitkästä aikaa pilkistää myös outo valoilmiö taivaalta, aurinkoisesta pakkaspäivästä täytyy nauttia. Siispä ulkoilemaan ennen työpäivää!
tiistai 23. marraskuuta 2010
torstai 18. marraskuuta 2010
Leipomuksia
Yllä isänpäiväntienoon leivonnaisia. Juustokakkua mangokiilteellä, jauheliha-sipulipiirakkaa ja kylmäsavulohipiirakkaa. Kahta suolaista verratessa huomaa, miten paljon kauniimman piiraan saa paistamalla irtopohjavuokassa.
Juustokakussa:
2½dl sokeria
1rs maustamatonta tuorejuustoa
1prk flora vanillaa
1prk rahkaa
vähän sitruunamehua
4liivatetta
pintaan: 2 liivatetta
3prk mangososetta
Lohipiirakassa:
pohja: vesi-jauho-margariini
täyte:
kylmäsavulohta
kermaviiliä
sipulia
aurajuustomurua
valkopippuria
timjamia
muna-maito
Jauhelihapiirakassa:
pohja:ks. ed.
täyte:
jauhelihaa
sipulia
aurinkokuivattua tomaattia
juustoraastetta
muna-maito
valkopippuria
suolaa
jauhelihamaustetta
Näillä eväillä ja muhkealla pataruoalla mentiin isänpäiväviikonloppua. Viikon sisään mahtui myös suru-uutisia. Mutta sellaista on elämä. Iloa ja surua sylikkäin. Viikonloppuna lapsia, ekat lumityöt, kotipuuhia ja rakkaita ihmisiä. Isien juhlistamista. Viime päivät paiskittukin sitten ankarasti töitä. On ollut jotenkin kummallisen puolikuntoinen olo. Ei kipeä, muttei ihan normaalikaan. Viikonloppuna oli eritoten veto pois. Nyt jo jaksanut vähän liikuskellakin. Josko se tästä taas palautuu. Ja palautuuhan se!
torstai 11. marraskuuta 2010
Harmaata
Kovin on harmaat lenkkimaisemat. Ilma täynnä usvaa ja kosteutta. Tulisipa kuivaa ja vähän kylmempää. Onneksi voi napata D-vitamiinia purkista ja sytytellä kynttilöitä. Joulukin hiipii pikkuhiljaa mieleen. Suunnitelmissa on viettää sitä leppoisasti. Tänään vapaalla. Perinteiseen tyyliin ensimmäinen päivä työputken jälkeen kuluu pyykätessä ja siivotessa. Kun mies kotiutuu, mennään porukoille syömään. Illalla ehkä lenkkiä. Tai sitten lepoa vaan. Fiiliksen mukaan mennään tänään. Johan tässä aamu tuli heiluttua siivouksen merkeissä.
perjantai 5. marraskuuta 2010
Myytävänä
Samsungin upea Innov8 puhelin. Mm. 16gb sisäinen muisti ja 8 megapixelin upea kamera runsain toiminnoin. Loistavia kuvia ja laadukasta videokuvaa. Kuvien siirtäminen helppoa bluetoothin avulla. Täysin toimiva, siisti ja hyvin pidetty puhelin, kaikki alkuperäishärpäkkeet pakkausta myöden tallessa. Mukana tulee mm. usb-piuha ja kuulokkeet. Luovutaan tarpeettomana. Ovh. pyörii tällä erää jossain 600e kieppeillä, tämä lähtee 130e hintaan uuteen kotiin. Jos jotakuta kiinnostaa, voit laittaa sähköpostiosoitteesi kommenttilootaan, niin otan yhteyttä.
torstai 4. marraskuuta 2010
Run!
Ihanaa, mahtavaa ja ihan loistavaa! Olen viimein saanut itsestäni irti muutaman juoksulenkin ja olen itseeni tosi tyytyväinen. Pitkästä tauosta huolimatta juoksu kulkee ihan kohtalaisesti ja lenkin jälkeen olo on ihan mahtava. Tänään on muutenkin ollut tosi tehopäivä; ystävän tapaaminen, pyörä kotiin työmaalta, haravointia, tunnelmavaloja pihalle, kauppareissu, leipomista ja juoksulenkki. Sauna kruunaa päivän uurastuksen. Kuvassa mieheltä synttärilahjaksi saamani Merrelin gore-texit, kyllä nyt kelpaa ulkoilla kun jalat pysyvät kuivina. Ohessa myös hierontalahjakortti, josta pääsen taas huomenissa nauttimaan. Sain Rakkaalta lahjaksi vielä kauniit korviksetkin, mutta en onnistunut saamaan keinovalossa niistä kelvollista kuvaa. Muutenkin tuntuu, että tänäänkään päivä ei juuri ole yöstä paljon kirkastunut ja kaikki kuvaaminen on ihan mahdotonta. Tulisipa pian vähän lunta maisemaa valaisemaan!
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Taikaa
Tässäpä maistiaisia synttärilahjoistani. Sain tuota kuvan ihanaa Taika-sarjaa mukeja, lautasen sekä kahviastiaston. Mukipaketissa oli myös tuo kuvassa taustalla näkyvä ihana rasia, joka saa nyt toimia servettien säilytyspaikkana. Sain upeita orkideoita kaksi kimppua, vielä ovat onneksi kestäneet kauniina. Muutoin elämä on palannut ihan tavalliseen arkeen; liikuntoja, kotipuuhia ja runsaasti töitä. Hyvää arkea kuitenkin. Tällä viikolla mm. mummon tapaamista, kampaajaa, hierojaa, lounastreffit serkun kanssa. Tänään alkoivat muutaman päivän vapaat, suunnitelmissa hankkia pihalle tunnelmavaloja ja haravoida vähäsen mikäli sää sallii. Tänään siivosin ja pyykkäsin urakalla. Nyt ajattelin painella pitkästä aikaa juoksemaan ja sitten suihkun kautta sohvalle -sounds like a plan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)