tiistai 27. heinäkuuta 2010

Leffailta



Pitkästä aikaa pidettiin miehen kanssa elokuvailtaa. Leffa oli loistava Sherlock Holmes, tykkäsin kovasti. Hieno toteutus, loistavat näyttelijät. Sopivasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Muuten on oltu tässä kotosalla ja lähimaastossa. Keli on taas ihan järkyttävän kuuma. Eilen illalla käytiin yhdessä rullaluistelemassa ja päivästä lasten kanssa visiitillä Mikkelissä syömässä ja vähän sukuloimassakin. Vaille yhdeksän lämpöä oli vielä 29,5 astetta. Huh!
Lauantaina oli tyttöjen tanssi-ilta siskon ja serkun kanssa, kivaa oli! Kuvan ruusut serkulta saatuja, nuupahtivat vaan harmillisen äkkiä tässä trooppisessa ilmastossa.
Perjantaina olin hoitelemassa mummon hommia, surkeaa miten tämä kuumuus vie viimeisetkin voimat. Viikonloppuna hälle pärähti täyteen kunnioitettavat 93 vuotta!
Tänään vuorossa pientä siivousta ja orapihlaja-aidan leikkuuta naapureiden kanssa. Illalla pyörälenkkiä tai rullaluistelua. Jompsin kumpsin. Multa vaatii tsemppaamista ja suunnittelua pysyä hyvässä liikuntarytmissä näin kuumilla keleillä. En tykkää yhtään kuumasta muutenkaan ja tuntuu että mehut menee ihan perushommien hoitamiseen. Oon kuitenkin ihan kohtuullisen tyytyväinen loma-ajan liikuntasaldoihin.

Ei kommentteja: