sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Suuri jäätelötesti





Hehee! Voin ilokseni tai surukseni kertoa maistaneeni näitä kakkia ylläesiteltyjä jäätelöitä. Joitakin jopa useamman purkin verran. (kolme alinta kuvaa Ben &Jerryn, Ingmanin ja Valion sivuilta)

Mövenpickin Creme brulee ei ensin sytyttänyt. Mutta toisella makustelukerralla tykästyin siihen kovasti. Tämä herkku on ehkä hieman aikuisempaan makuun, en usko tämän olevan mikään lasten suosikki. Nautittava ehdottomasti hyvin pehmenneenä. Sopii erinomaisesti kahvin kaveriksi. Creme brulee maistuu jäätelössä voimakkaana. Creamyltähän on myös tämä creme brulee-maku, jota täytyisi myös testata.

Ben&Jerrysin Oh my applepiesta en hirveästi tykännyt. Maku oli raikas mutta aavistuksen esanssinen. Ei jotenkin maistu oikealle omenapiirakalle, Ainon uuniomena-maku pesee tämän mennen tullen. Sitruunapiirakan kaverina, kuten kuvassa, maistui kuitenkin ihan mukiinmenevälle.

Creamyn kinuskikeksi ei myöskään oikein sytyttänyt. On ihan ok, keksinmurut jäätelön seassa maukkaita. Mutta ei aivan huippu kuitenkaan. Mutta makuasioita nämä siis. Ei niin makeasta pitävälle, tämä ja edellinen jätskivaihtoehto varmasti loistavia.

Säästin suosikkini viimeisiksi. En osaa laittaa näitä kahta paremmuusjärjestykseen. Ovat molemmat toooooosi herrrrkullisia!

Ben&Jerrysin Vermonster on ihanan pähkinäinen ja siirappinen, olematta kuitenkaan yltiömakea. Vie kielen mennessään!

Ainon suolainen kinuskikastike on taivaallisen hyvää, siihen on sekoitettu macadamiakrokanttia, slurps ja kermajäätelöä. Aivan ihanaa!

Jäätelön syöminen on lähtenyt siis aivan lapasesta! Olen myöskin ollut kuluneen viikon puolikuntoisena kevätflunssassa. Liikunnat ovat olleet vähän niin ja näin. Yksipuolista pyöräilyä vain. Salilla en ole käynyt kohta kahteen viikkoon. Nyt täytyisi tehdä aavistus ryhtiliikettä ennen kuin homma leviää käsiin. Tai takapuoli.
Ensi viikolla lupaan ponnistaa salille ainakin kahdesti!

Liikuntoja:

*ma pyöräily 40min

*ti pyöräily 1h 15min

*ke pyöräily 1h 10min

*to pyöräily 1h 10min

*pe pyöräily 45min

*la lepo




Ei kommentteja: