Kiireinen viikko ja viikonloppu takana. Viikko oli tiukasti töitä, pikaisesti liikuntaa raoissa, joissa ehti. Suksiakin käytin ladulla tiistaina, onneksi, sillä nyt ovat tiet peilijäällä ja lunta hädintuskin ollenkaan. Yhtenä aamuna kampaajalla, väliin pikaisesti sutaistuja kotitöitä.
Viikon varrelle mahtui ilon ja surun hetkiä, elämää. Välillä tulee eteen tilanteita, jotka saavat miettimään tätä kaikkea, tapahtumia, jotka näyttävät elämän polun uudessa valossa. Pysäyttävät kokonaan. Osoittavat ihmisen pienuuden. Elämän haurauden. Ja kaikesta huolimatta, tapahtui mitä tahansa, on meidän vain jatkettava eteenpäin. Elettävä. Koska saamme elää.

Viikonloppuna lapsia, kotipuuhia, kyydityksiä, joulukorttiaskarteluja, lenkkeilyä ja sunnuntai-iltana huitaistu pikainen viikko-siivous. Joulukorteista tuli tänä vuonna yllättävän vaaleasävyiset. Hennot. Nyt uusi viikko aluillaan. Hauras. Säätiedotuksen mukaan on luvannut aurinkoisempaa.
2 kommenttia:
Kyllä ilolla katselen kuinka kauniita kortteja olette saaneet tehdyksi. On ilo saada tuollainen postista.
Hyvää maanantaita toivottaa Vaaralan Krisse
Kauniita kortteja Anki <3 Olisi mukava jos tulisit lukemaan blogiani, jos haluat listalle niin laita minulle mailia vilmav2@luukku.com
Lähetä kommentti