Pyhäpäivä

Kun olin pieni, mummo ei halunnut sunnuntaisin pelata paskahousua, koska kortinpeluu laskettiin syntipuolen touhuiksi ja ei siksi sopinut pyhäpäivään. Sunnuntait ovat lapsuudesta jääneet muutenkin mieleen hiljaisina ja hitaina päivinä. Syötiin jotain parempaa ruokaa. Sunnuntai-iltaisin saattoi käydä vieraita taikka voitiin mennä kyläsille. Telkkarista tuli tylsiä aikuisten ohjelmia. Usein käytin sunnuntait lukemiseen.

Silloin, kun tein säännöllistä työaikaa niin että viikonloput olivat vapaata, muistan sunnuntai-iltojen olleen ihan tuskaisia. Odotettu viikonloppu takana ja taas uusi työviikko edessä. Pidin kyllä työstäni, mutta jostain syystä olisin sunnuntai-illan sijaan hypännyt suoraan maanantai-aamuun ja saanut heti uutukaisen viikon aluilleen.

Nyt kun kaikki on säännöllisen epäsäännöllistä ovat sunnuntait taas ihan tervetulleita. Usein pyhä menee töissä. Ja silloin kun sunnuntai sattuu vapaapäiväksi, kuten nyt, se tuntuu erityisen hyvälle. Parasta on jos alkuviikkokin sattuu jatkumaan vapaana, tai edes maanantai. Silloin sunnuntai on ihan paras!

On kiva jos pyhänä voi tehdä hyvää ruokaa, ulkoilla ja saunoa ja illaksi käpetyä telkkarin ääreen. Parasta olisi tietysti yhdessäolo. Se vaan on vuorotyöläisten perheessä harvinaista herkkua. Tämän illan olen lasten lähdettyä yksin, ja ajattelin käyttää sen pikaiseen nurkkien siistimiseen ja ansaittuun (?) laiskottelemiseen. Minut tuntien voipi käydä niinkin että se siivouspuoli saa yliotteen ja lepäily jää vähemmälle, mutta siitä pois on hyvä pyrkiä. =0)