Yötyössä taas, ei kuvia siis. En vieläkään älyä miten liittää kuvia puhelimen tiedostoista, help?! Anyone? Riika oli just niin kiva kun muistinkin. Sää ei ollut niin keväinen kun olin toivonut, mutta ihan jees kuitenkin. Lunta ei ollut juuri laisinkaan ja aurinko lämmitti ihan mukavasti silloin kun näyttäytyi. Meidän hotellimme oli tällä kertaa Tallink hotel Riga, joka oli oikein siisti ja viihtyisä. Täydet pisteet myös erinomaisesta ja todella runsaasta aamupalakattauksesta! Vanhan kaupungin kujat, ihanat ravintolat ja Latvija-hotellin Skyline-baari näkymällä Riikan ylle eivät pettäneet tälläkään kertaa. Herkuteltua tuli oikein urakalla mutta vastapainoksi tuli käveltyä todella paljon ja käytettyä myös hotellin pientä, mutta toimivaa kuntosalia. Oli mukava irtiotto arjesta, muutama kuva tulee sitten jälkijunassa. Paluu arkeen on minulle aina perinteisesti vaikeaa ja nyt sen ovat tehneet entistä ankeammaksi inhottava puolikuntoinen olo ja lämpöily. Muutenkin mieli on ollut yhtä harmaa kuin sää ulkona, mutta kyllä se taas tästä iloksi muuttuu! Positiivisena asiana pyöräilykauden avaus tänään, tai oikeastaan eilistähän se nyt jo on! Nyt aamutyöläisille leivottu lohipiirakka uunista ja paperihommiin! Aamulla sitten polkaisen kotiin unille, rakkaan viereen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti