Suuri onni onnettomuudessa

Tuo äidille postaamani runo ei sitten ihan kolahtanut tämän vuoden äitienpäivään meidän äidille. Tapahtui ihan kamalia. Äidin ollessa illansuussa pyörälenkillä rattijuoppo ajoi hänen päälleen. Tuli murtuneita luita, reikiä koipiin ja kasaan painuneet keuhkot. Henkikulta kuitenkin säilyi. Hoitajien mukaan pyöräilykypärä pelasti äidin hengen. Isän soittaessa tapahtuneesta elämä tuntui pysähtyvän, kaikki tuntui ihan epätodelliselta. Tuntui ikuisuudelta odottaa ne pari tuntia, että saimme jotain tietoa äidin tilasta. Muistan vain sen, että mies hieroi selkääni ja hoki että kaikki järjestyy. Kädet ristissä hoin itselleni, että teen mitä vain, jos vaan saan äidin pitää. Vaikka olemme tienneet jo monta päivää, että äiti toipuu, käyneet sairaalassa katsomassa häntä ja nyt jo soitelleet puhelimellakin, on olo silti säikky ja menneet päivät olleet ihan usvaisia. Rattijuopoista minulla ei ole mitään painokelpoista sanottavaa. Jos tämä jotain opettaa, niin elämään jokaisena päivänä täysillä, kertomaan läheisille miten rakkaita he ovat ja todellakin, käyttämään kypärää pyöräillessa! Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että äiti elää. Ja siitä että saan vielä monta kertaa sanoa hänelle kuinka häntä rakastankaan! Ja isiä kans.

ps.Kuvat eilisen iltalenkin varrelta. Tuoksui jo ihan kesälle!