keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Vapaalla



Vapaat ovat menneet hyvin perinteisissä, juuri mulle passeleissa merkeissä. Päiviin on mahtunut aikaa kotosalla ja perheen parissa, paljon liikuntaa ja raitista ilmaa. Pitkiä yöunia. Ja tietty herrrrrkuttelua! Tein pitkästä aikaa suosikkiani sitruunapiirakkaa, jonka ohje onkin ollut täällä blogissa aiemmin. Suussasulavasta piirakasta pääsi kuviin vain sitruunat =0)

Lisäksi leivoin lohi-katkarapu-herkkusieni-piirakkaa, jonka lisäkkeeksi tein toisena päivänä muhevan salaatin.

Salaatissa:
kiiviä, melonia, kurkkua, salaattia, cashewpähkinää, sipulia, fetaa ja silputtua ilmakuivattua kinkkua. Päällä loraus oliiviöljyä ja mustapippuria.




On ihan huippua että pyöräilykausi on päässyt kunnolla starttaamaan jo maaliskuussa. En muista, että olisin aiemmin polkenut pidempiä lenkkejä jo näin varhain. Pyöräillessä kaikki kevään tuoksut tuntuvat voimakkaammin ja lämmittävästä auringosta saa nauttia toden teolla.

Liikuntoja:

*ma pyöräily 1 h 32min + pyöräily ½h

*ti pyöräily 1h 55min

*tänään ke supersporttipäivä =0) sali+ kävely 1h 20min + pyörälenkki 47min + kävelylenkki 1h

Tänään on muutenkin ollut varsinainen tehopäivä: aamulla anopin kanssa lääkärissä, kaupassa ja heillä imurin varressa, sitten salilla josta kävellen kotiin, siivous, ruokaa ja pyykkiä kotona, veroilmoituksen korjaukset miehen kanssa, sitten pyörälenkki jonka päälle tunnin kävelytreffit siskon kanssa. Vielä venyttelyt ja saunaan. Auringonvalo triplaa mun energiat! =0)


Ei kommentteja: