keskiviikko 9. joulukuuta 2009
torstai 3. joulukuuta 2009
Joulukuuta jo!

Vähän jo fiilistelty tulevaa joulua. Suunniteltu lahjoja, hankittukin suurin osa. Korttitarpeet varattu kotiin valmiiksi inspiraatiota odottelemaan. Paljon liikuntaa, aika pitkiäkin juoksulenkkejä kaiken muun ohella. Töitä ja kotitöitä. Lepoa. Kynttilöitä. Paljon kynttilöitä. Ja viimein vähän pakkastakin. Ja pilkistys aurinkoa!
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Wokkikokki ja piikkimaton ihanuus



Eilen oli työpäivän ja sen päälle uimahallireissun jälkeen huutava nälkä. Käytiin miehen kanssa pikaiseen kaupassa ja puolivalmiista aineksista syntyi maukas wokki, joka oli tämänkin päivän pelastus. Aineksina pakastekasviksia espanjalaisittain, broilerinfileesuikaleita, katkarapuja, couscousia, kookoskermaa sekä UncleBens- valmiskastiketta, makuna curry ja kookos. Röyh.
Viikonloppuna hankimme piikkimaton. Ihan kotoisasti Tokmannilta. Ja on muuten hyvä värkki! Ensin tuntuu hyvin erikoiselta, sattuukin vähän. Mutta sitten; ihana lämpö leviää koko kehoon ja rentous valtaa mielen. Taivaallinen tunne! Olen siis käyttänyt mattoa paljaaseen selkään, viltin alla maaten. Suositus on 20-40minuuttia päivässä, mutta viikottainkin käytettynä pitäisi auttaa. Voi käyttää myös jalkapohjille, lantiolle jne. Pakkausselosteen mukaan matto muun muassa auttaa rentoutumaan, kiihdyttää aineenvaihduntaa, auttaa saamaan paremman unen ja helpottaa nikamavaivoja sekä selkäsärkyjä. Suosittelen!
lauantai 21. marraskuuta 2009
Kirkastumaan päin


sunnuntai 8. marraskuuta 2009
lauantai 7. marraskuuta 2009
Tule hyvä kakku ja muuta ruokapuhetta





torstai 5. marraskuuta 2009
Hauras
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)