tiistai 26. elokuuta 2008

Herkkua

Lempiruokia on monia, mutta tämä on jo monen vuoden ajan ollut yksi suosikeistani. Vie lähes kielen mennessään, ja on helppo valmistaa isommallekin porukalle. Äidiltä taisin reseptin saada ja nyt siitä on muodostunut oma versio. Eli homman nimi on broilerinfileepihvejä kasvispedillä ja valkosipulinen fetajuustokastike. Kasviksia voi vaihdella mielensä mukaan, minun suosikkejani ovat kesäkurpitsa, paprika, sipuli ja valkosipuli. Nämä marinoidaan oliiviöljyssä, jota voi makunsa mukaan maustaa yrtein ja pippurein. Itse käytän chiliä, suolaa, basilikaa, timjamia ja maustepippuria. Marinoidut kasvikset saavat muhia tovin (n15min) uunissa, pellillä tai vuokassa, ennen kuin ruskistetut fileepihvit nostetaan kasvisten päälle kypsymään. Tämän jälkeen herkku voi tiristä uunissa n.40min 175 asteessa.


Fetajuustokastike syntyy fetatetrasta joka muussataan haarukalla, sekoitetaan siihen purkillinen kermaviiliä, maustetaan useammalla puristetulla valkosipulinkynnellä sekä rouhitulla mustapippurilla. Kylmä kastike kruunaa herkullisen annoksen. Lisäkkeeksi sopii keitellä vaikkapa jasmiiniriisiä jos mielii.

2 kommenttia:

Maissi kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta!!! Täytyy kokeilla. Suosin paljon ruoan laitossa just broileria. Minusta se on hyvä ja monipuolinen liha.

Ikkunoiden pesusta vielä edelliseen sen verran, että eivät minunkään ikkunani hohda puhtauttaan... Olen todella epäinnostunut niiden pesusta. Nyt olisi syksyllä taas pakko kerätä sisua sen verran, että muutamaan ikkunaa yrittäisi saada vähemmän likaiseksi :´)

Hanneloore kirjoitti...

Heipsan Anki.

Kuulostaa aivan herkulliselta viikonloppuruualta:)
Yleensä sitä tulee tehtyä viikosta toiseen niitä muutamia samoja ruokia, joten innolla kokeilen tuota.

Meillä on muodostunut perjantai illoista sellaisia perheiltoja jolloin syömme hieman paremmin ja kattauskin on kauniinpi.
Perjantaina on niin ihanaa, kun viikonloppu on edessä:)
Eli mukavaa viikonloppua sinnekin toivottelee Hanna täältä länsirannikolta:)