Olemisen sietämätön keveys

Polvi kipuaa edelleen ja olen sairaslomalla. Ei uskoisi miten koville ottaa kun pitäisi malttaa olla vaan. Juu, tiedän, ei saa valittaa, tämä kuitenkin ohimenevää ja on paljon ihmisiä jotka ovat oikeasti tosi sairaita. Tiedän. Mutta ketuttaa silti. Haluaisin lenkille, pihatöihin, touhuta normaaleja asioita normaaliin tahtiin. Parane jalka, parane.

Mietin, miten usein arjen kiireessä toivon, että olisi aikaa olla vaan. Mikä nyt sitten mättää, kun sitä olisi roppakaupalla. No, kai se on ihmisen luonto, halu itsemääräämiseen. Nyt kun lepo onkin pakollista, se ei tunnu enää hyvälle.

Kitinän keskellä tajuan kuitenkin, että paljon on aihetta kiitokseen. Mies huolehtii jalkapuoli- vaimostaan. Käy kiltisti kaupassa hakemassa kaiken mitä pyydän. (Osti myös Duffyn levyn) On rakkaita ihmisiä ympärillä jotka välittävät ja kysyvät vointia. Tarjoavat apua. Perhe ja ystäviä. Yksi ystävä erityisesti, jonka lasken lähes perheeksi. Olen kuitenkin pääosin terve. On vielä kesä, kärpäsiä ja aurinko paistaa. Ja illalla lämmitetään taas sauna. Ja sytytellään kynttilöitä hämärtyvässä illassa. Ja ehkä takkaankin laitetaan tulet.
Tarkemmin ajatellen kaikki on vallan mainiosti.