sunnuntai 10. elokuuta 2008

Potra piirakka

Leivoin tänään kreikkalaistyyppisen jauhelihapiiraan. Ohje on alunperin Kodin Kuvalehdestä 4/08, mutta muuntelin sitä hieman mieleisekseni. Minulla on yleensäkin tapana säätää ohjeita hieman, en malta pysyä tarkoissa kaavoissa. Haluan kokata omalla tyylillä. =0)

Tein piiraan voitaikinasta. Kaulitsin puolen kilon valmistaikinan (laiska!) kahdeksi ohueksi levyksi. Alin levy pohjaksi oliiviöljytettyyn vuokaan.

Täytteeksi ruskistin ensin pannulla 400g possun jauhelihaa, johon lisäsin basilikaa sekä mustapippuria. Viipaloin sekaan paketillisen filepekonia, 4 valkosipulin kynttä, sipulin sekä 4 tuoretta herkkusientä. Lopuksi lisäsin pannulle viipaloituja oliiveja sekä kapriksia. Annoin muhitella hetken, minkä jälkeen pannu pois levyltä ja lisäsin täytteeseen kaksi raakaa kananmunaa, purkin ranskankermaa sekä tetran murennettua fetajuustoa. Toinen kaulittu taikinalevy kanneksi. Voitelu munalla ja uuniin 175 asteeseen n. 40 min.

Hyvää oli ja tosi ruokaisaa! Raikas, vaikkapa persikkainen salaatti olisi sopinut rinnalle, täytyy muistaa seuraavan kerran. Piiras kuittasi siis sunnuntai-päivällisen meillä tänään ja kyllä napa pullottaa =0)

1 kommentti:

Hanneloore kirjoitti...

Heipsan Anki.
Tuo piirakka kuulostaa herkulliselta ja sitä pitää joku päivä kokeilla.
Tein tänään hampurilaisia lapsille ja tulihan itsekin syötyä niin että housut kiristää;))

Kurkkaapa blogiini sillä haluan antaa sinulle jotain eli tunnustuksen.

Terkuin
Hanna