Tänään oli optimaalinen pyöräilykeli. Aurinkoinen ja tyyni. Heijastuksia niin veteen kuin mieleen. Valoa sielun sopukoihin. Ajelin aika pitkän lenkin ja kiertelin kahden eri järven rantamia. Maisemat olivat paikoittain häikäisevän kauniit. Syksyn raikkautta sydän tulvillaan. 
Meinasi tulla ruokakriisi. Meille perinteinen; molemmat väsyksissä aikaisen herätyksen ja kiireisen päivän jälkeen. Mennäänkökauppaanvaikoei? Onkonälkävaikoei? Sulonkuitenkinnälkäsitjoskuskymmeneltä. Jossyötäisniinmitäsyötäis? Päätäsinäeikunsinä. Prkleisyödäsittenollenkaan.Argh.
Tänään ratkesin kauppareissulla samaan ansaan kuin useina muinakin päivinä; lehtihyllyn ohi ei pääse sujahtamaan niin etteikö sieltä joku sisustusopus tarttuisi mukaan. Lisäksi sitten myös karkkia, noita tulisia, vaikka saan niistä aina jonkin sortin allergisen rektion, poskia punoittaa ja kutittaa. Pieni hinta hyvistä herkuista. Suklaa onkin sitten tarkoitettu kakkuun. Tähän kun lisätään se, että mies vei minut ravintolaan syömään päivällä, voidaan tulla hyvinkin pian siihen tulokseen, että on syytä painella lenkille ja kiireesti. Korvissa voin kuulla takapuolen leviävän. =0) Päivän saldo liikunnan suhteen on tähän mennessä pihakalusteiden kantamista varastoon. Nukuinkin yli puoleen päivään, 12 tuntia!!
ps. Eilinen pataruoka oli ihan loistavaa, ehkä paras aikaansaannokseni ruokarintamalla ikinä. Muhi uunissa lähes neljä tuntia ja kyllä kannatti odottaa!! 
Syksyn tullen sitä viihtyisi iltaisin kotosalla kynttilöitä poltellen, villasukat jalassa viltin alla. Viime päivinä ei juurikaan ole kotona ehtinyt oleilla töiden vuoksi, mutta alkuviikosta tormistauduin ja päätin tehdä yhteisen vapaaillan kunniaksi mehevän juustokakun, joka on molempien herkkua, miehen ja minun. Tein kakun vauhdilla, jotta saisimme herkutella jo samana iltana. Laitoin kakun aluksi pakkaseen, jotta liivatteet alkaisivat jähmettää kakkua nopeammin. Ajattelin, että muistan siirtää kakun jääkaappiin kun paistikin muhi samanaikaisesti uunissa. Juu-u, muistinhan minä. Mutta samalla kun nostin kakkua pakastimesta, tippui irtopohjavuokasta pohja ja kakku sen mukana, mäiskähti pitkin lattiaa ja seiniä. Oli tehnyt täytettä oikein tupla-annoksen ja nytpä riitti hyllyvää pitkin huushollia. Voi apua, minkä hepulin voi nainen saada moisesta sotkusta. Puolustukseksi on sanottava, että olin aikalailla väsyneessä tilassa ja kakkua teki mieleni kovasti. Huusin ja messusin niin, että mies katsoi sohvalta silmät pyöreänä. Kirosanavaraston tyhjäämisen lisäksi taisin tirauttaa pienet itkutkin. Höh, eikö muka aikuiset reagoi juuri noin??
Maton pesun ynnä muun parin tunnin kuuraamisen jälkeen pyyhin kyyneleeni ja kiskoin jo tyytyväisenä suuhuni miehen päivällä ostamaa pähkinäsuklaata. Lohtu se on laihakin lohtu.
Tämä kaveri viiletti pihamaalla aamutuimaan. Pieni otus, jota lähes säälitti kuvata, kun oli niin peloissaan. Yritin pitää etäisyyttä ja välttää äkkiliikkeitä, mutta silti tyyppi oli aika epäluuloinen. Taitaapa olla paljon samaa meissä. Siilissä ja minussa. Helposti piikit pystyssä. Puolustuskannalla. 
