tiistai 27. huhtikuuta 2010

Ihana viikonloppu





Pitkästä aikaa miehen kanssa kahden. Perjantaina aamulla työpäivän jälkeen mummolla toteuttamassa peruskuviot. Sitten kotona hyvää ruokaa, juomaa ja saunan löylyt. Lauantaina päivä Kuopiossa, jossa pieniä ostoksia, ruokaa kiinalaisessa ja visiitti uudessa Kodin Terrassa, josta tarttui mukaan kukkanen koppineen ja hempeän vaaleanpunainen shaali. Mies osti minulle myös tuolta reissulta kauan kaivatut uudet juoksulenkkarit. Sunnuntaina sitten pitkä kävelylenkki ystävien kanssa metsäpoluilla, haravointia ja pihapuuhailuja sekä illalla ensimmäinen rullaluistelulenkki tänä keväänä. Oli ihanaa kun oli vähän yhteistä aikaa, kyllä sitä onkin kaivattu! Maanantaikin oli vielä vapaa, huitaisin Lahdessa papan luona, mummolassa kahvinkeitossa ja illalla vielä ehdin pyykätä vähän ikkunoita kirkkaammaksi ja haravoida pihaa. Kohta sekin urakka alkaa olla onneksi loppusuoralla. Selkä muistaa viime päivien haravointihommat kiitettävästi. =0) Mutta liikuntaa sekin, ja tuolla todella näkee työnsä tulokset kun piha jäi syksyllä haravointia vaille. Nyt pyykkiä narulle, salille ja sitten pyörällä iltavuoroon!

Ei kommentteja: