lauantai 5. marraskuuta 2011

Loistava lauantai


Tänään lauantainen vapaapäivä alkoi aikaisella herätyksellä. Miehen lähdettyä töihin ei uni enää tullut silmään ja päätin aloittaa päiväni hyvissä ajoin. Aamun alkajaisiksi leivoin valkosuklaajuustokakkua jääkaappiin hyytymään huomiselle, kun saamme enemmän perheenjäseniä saman pöydän ääreen. Luin rauhassa päivän uutisia, join kahvia ja söin suurta herkkuani luonnonjugurttia hunajalla. Yleensä suosin bulgarianjugurttia, mutta tästä Valion lohkeavasta taisi tulla uusi suosikkini. On vieläpä laktoositonkin. Yhdeksän pintoja polkaisin pyörälenkille joka kulki mukavasti navakasta tuulesta huolimatta. Sen päälle hemmottelin itseäni jalkahoidolla ja katsoin netistä hömppäsarjoja, joita en ole muuten ehtinyt katsoa. Nyt kakkuun mustikkakiille pintaan. Pian mies kotiutuu töistä, suuntaamme pikavisiitille appivanhemmille. Sitten on luvassa hyvää ruokaa, saunaa ja viiniä. Tarkoitus olisi viritellä takkaankin tulet pitkästä aikaa. Ihana, rauhallinen, hidas vapaapäivä! Tulee tarpeeseen!

Liikuntoja:

*ma aamusali 1h + jumppa ja venyttely 1h

*ti lepo

*ke pyöräily 45min

*to kävelylenkki 1h

*pe aamusali 1h + pyöräily 35min

*la pyöräily 1h 28min/ 30,7km

Hassua, että pyöräilykausi vaan jatkuu. Hassua, mutta loistavaa! Aloitin pyöräilykauden jo huhtikuussa ja nyt näyttää sille, että marraskuun loppuun saakka ovat tiet lumettomat. Kesäloman alussa, juhannuksena, otin käyttöön matkamittarin pyörään. Ihan muutama lenkki siitä saattaa sen jälkeen puuttua, mutta vähintään olen polkenut juhannuksen jälkeen pyörää 1550km matkan. Mulle se on aikas paljon. Koko pyöräilykaudelle (huhti-marras)  oletettavasti tulee siis kilometrejä ehkä n.2500km =0)




Ei kommentteja: